Verkostoyhteistyön tukeminen
Opinlakeus-oppilaitosverkosto on syntynyt alueellisen ja paikallisen oppilaitosten välisen yhteistyön seurauksena. Toiminnan perusta on Etelä-Pohjanmaalla toimivissa tai toimineissa yhteistyöverkostoissa. Näiden jo olemassa olevien hyvien yhteistyökuvioiden yhdistäminen soveltuvin osin koko Etelä-Pohjanmaata hyödyntäviksi toimintatavoiksi on yksi Opinlakeuden tärkeimpiä tehtäviä.
Opinlakeus-verkosto tukee ja pyrkii kehittämään entistä paremmaksi tätä hyvää, olemassa olevaa yhteistyötä. Benchmarkkauksen kautta nostetaan esille hyviä käytänteitä sekä omassa verkostossa että maamme muissa vastaavissa verkostoissa.
Opinlakeuden toiminnan kannalta on tärkeää että koordinaattori on tietoinen paikallisen yhteistyön eri muodoista ja voi siten levittää hyviä käytänteitä sekä kehittää Opinlakeuden toimintaa näitä yhteistyömuotoja parhaiten tukevaan suuntaan.